End-to-end-Baggage-Tracking kuvaa matkatavaroiden käsittelyn lentoyhtiöille, lentokenttäyhtiöille ja maahuolitsijoille asettamia suuria vaatimuksia. Luovutettuja matkatavaroita on pystyttävä seuraamaan luotettavasti lentomatkan alusta loppuun asti. SICKin tavoitteena on toteuttaa IATA:n (International Air Transport Association) päätöslauselman 753 mukainen matkatavaroiden aukoton seuranta yhteistyössä asiakkaiden kanssa. Tähän tarkoitukseen SICKillä on tarjolla periaatteessa kolme teknologiaa. Käyttämällä niitä joko yksitellen tai yhdistelmänä saadaan aikaan kokonaisratkaisu matkatavaroiden seurantaan koko matkan ajan:
Matkatavaroiden tunnistuksessa käytettävät teknologiat:
Aivan kuten viestijuoksu, myös lentomatkatavaroiden käsittely on vaativa prosessi. Jokaisen työhön osallistuvan suoritus vaikuttaa lopputulokseen. Siirrot ovat ratkaisevia. Onnistuneeseen tulokseen päästään vain täydellisellä yhteistyöllä ja parhaalla mahdollisella hienosäädöllä. Se, joka tekee kaiken oikein, on lopussa askeleen edellä ja saa matkatavarat hyvissä ajoin ja vahingoittumattomina määränpäähän.
SICK neuvoi kumppaneitaan siksi erityisesti aukkojen paikkaamisessa. Asiantuntijamme auttavat asiakkaita ympäri maailmaa oikeiden ratkaisujen löytämisessä. Erityisesti tärkeissä vaihtokohdissa asematason ja kuljetinlaitteen välillä lentokentällä. SICKin monimutkaiset lukuovet tarjoavat kaiken tarvittavan älyanturitekniikan lentomatkatavaroiden lipukkeiden lukemiseen (ATR - Automated Tag Reading). Verkkosivuiltamme saat lisätietoja SICKin tuotteista matkatavaroiden seurantaan.
Asiantuntijahaastattelu matkatavaroiden seurannasta ja IATA:n päätöslauselmasta 753
Asiantuntijahaastattelussa Ronald Karch, Strategic Industry Manager Airports, SICK. Tässä tehtävässään hän on perehtynyt tarkoin ilmailualan vaatimuksiin ja tämänhetkisiin suuntauksiin. Näin syntyy tärkeää tietotaitoa, joka auttaa SICKiä tarjoamaan alalle sopivia ratkaisuja.