Näin pizza täytetään juuri oikein: FoodJet käyttää täyttökoneessa kosketuksetonta mittausta

18.10.2023

Oikean tomaattikastikemäärän tai täydellisen hilloreunan levittäminen keksin päälle - nämä tehtävät ovat tarkan täytön asiantuntijan FoodJetin ominta osaamisaluetta. SICKin ja kosketuksettoman SPEETEC 1D -laser-pintaliiketunnistimen avulla Foodjet tarjoaa asiakkailleen välineet erittäin tarkkaan elintarvikkeiden annosteluun ja asettelun.

Vuonna 2019 FoodJet aloitti ensimmäiset yhteydenotot elintarviketeollisuuden suuriin toimijoihin. Nyt tilanne on päinvastainen, sillä monet yritykset haluavat sopia tapaamisen FoodJetin kanssa Nijmegenissä, Alankomaissa. “Patentoitu FoodJet-teknologiamme viskoosien nesteiden annosteluun on markkinoilla ainutlaatuinen”, kertoo mekatroniikan insinööri Emiel Gerrits tutkimusosastolta. Hän työskentelee kollegoidensa kanssa päivittäin uusien innovaatioiden parissa, joissa myös SICKin teknologialla on tärkeä rooli.

Kuinka suklaa asetellaan oikein?

“Tarkoilla muotoiluratkaisuillamme katamme kolme eri osa-aluetta: graafisen koristelun sekä pintojen ja syvennysten täyttämisen. Esimerkiksi suklaalla tehdyt viivat ja kuviot saadaan koneella tehtyä paremmin kuin se käsin olisi mahdollista, mikä tehostaa valmistajien toimintaa. Meillä on myös vohveleita varten suunniteltu tuote. Koska kone kaataa tarkasti hieman suklaata vohvelin jokaiseen aukkoon, voidaan lopputuotetta myydä korkeampaan hintaan”, kuvailee Gerrits FoodJetin tuotevalikoimaa.

Yritys on menestynyt erityisesti pintojen täyttöön tarkoitetuilla ratkaisuillaan. Gerrits selittää: “Koneemme voivat esimerkiksi laittaa kerroksen tomaattikastiketta pizzalle tai crème fraîchea liekkipiiraan päälle. Työtä tehdessään ne noudattavat tarkasti kyseisen taikinan muotoa, jolloin taikina voidaan täyttää täydellisesti reunaan asti.”

 

Hilloa keksin päälle jopa viiden millimetrin tarkkuudella

Nijmegenin työntekijät ovat iloisia menestyksestään, mutta eivät kuitenkaan yliarvioi sitä. He ovat nimittäin jo pitkään työskennelleet uusien sovellusten parissa. “Olemme saaneet paljon kokemusta viskositeeteiltaan erilaisista elintarvikkeista. Voimme nyt työstää myös esimerkiksi pestoa, valkosipulivoita ja jopa hilloa. Kukaan ei pysty levittämään hilloa puolen senttimetrin tarkkuudella keksin reunasta yhtä tarkasti kuin me”, Gerrits kertoo ylpeänä. FoodJet asettaa uudet standardit myös koneiden suunnitteluun. “Yksi esimerkki tästä on tulostuspäämme paineen säätö. Parannamme sitä jatkuvasti, jotta voimme määritellä annostellun tuotteen painon erittäin tarkasti joko pisaroittain tai sovelluskohtaisesti. Näin asiakkaamme voivat saada huomattavia kustannussäästöjä,” Gerrits sanoo.

 

SICKin SPEETEC tunnistaa liikkeet kosketuksettomasti

Joustavuutta yhdeltä kuljetinhihnalta toiselle siirryttäessä

FoodJetin kehittäjät näkevät vaivaa myös sen eteen, että koneita voitaisiin käyttää useampiin eri sovelluksiin. “Mobiililla Depositor Large -laitteellamme asiakkaillemme on mahdollisuus annostella elintarvikkeita erilaisille kuljetinhihnoille. Ainoa haittapuoli on se, että asiakkaan on joka kerta nollattava enkooderi, joka välittää kuljetushihnan nopeuden”, Gerrits kuvailee haastetta ja lisää: “Kullekin kuljetinhihnalle voidaan tietysti asentaa erillinen enkooderi. Mutta silloin on tehtävä myös sähköinen liitäntä jokaista varten. Siksi päätimme katsoa, voisiko huippuluokan täyttökoneessamme käyttää kosketuksetonta liiketunnistinta. Jotkut asiakkaamme haluavat vielä enemmän joustavuutta kuljettimelta toiselle siirtymistä varten, ja pyrimme täyttämään heidänkin tarpeensa.”

 

SPEETEC on erittäin tarkka kosketukseton liiketunnistin

Onnistunut kehitysprojekti SICKin kanssa

Kosketukseton liiketunnistin toimii erittäin tarkasti. “Laserin avulla mittaamme suoraan kohteesta, jonka liikkeen haluamme havaita. Esimerkiksi syöttörullassa olevalla anturilla mitattaessa rullan kimmoisuus ja luisto on otettava huomioon”, Gerrits selittää.

Osana kehitysprojektia Gerrits tutustui SICKin SPEETEC-tunnistimeen sekä toisen toimittajan kosketuksettomaan liiketunnistimeen: “Molemmat suoriutuivat päätehtävästään hyvin, mutta SICKin SPEETECiin verrattuna toinen tuote oli huomattavasti vähemmän käytännöllinen. Se tarvitsi enemmän tilaa, käytti erillistä ohjainmoduulia ja vaati korkeamman laserluokan vuoksi suojauksen. SPEETECin kanssa mitään näistä ei tarvita. Lisäksi SICKin ratkaisu oli kolme kertaa halvempi, joten päätös oli helppo tehdä.”

 
Laser-pintaliiketunnistimet

SPEETEC 1D

Täytteet pizzaan juuri oikein: siinäpä sopiva yhteisprojekti FoodJetille ja SICKille

SPEETEC-tunnistimen lisäksi FoodJet käyttää muitakin SICKin laitteita. “Esimerkiksi SICKin ohjelmoitavia enkoodereita käytetään edelleen monissa kohteissa. Myös SICKin magneettikytkimiä, lämpötila-, taso-, paine- ja haarukka-antureita on käytössä”, kertoo Emiel Gerrits.

FoodJet on erittäin tyytyväinen SICKin tukeen ja palveluun Alankomaissa: “Insinööreinä haluamme saada neuvoja SICKiltä. Jos jokin ei mene suunnitelmien mukaan, SICK hoitaa asian heti. Kun kokeilimme SPEETECiä ensimmäistä kertaa, he lupasivat meille suoraa tukea. Mutta lopulta pystyimme käyttämään tuotetta hyvin myös itse”, mekatroniikan insinööri sanoo ja lisää: “Työskentelemme täällä nuoren tiimin kanssa. Se koostuu omistautuneista insinööreistä, jotka eivät ainoastaan ehdota parannuksia, vaan myös toteuttavat niitä käytännössä. Kun keksimme uuden idean, testaamme sitä itse. Näin varmistamme, että kaikki, mitä suunnittelemme asiakkaillemme, täyttää myös omat korkeat vaatimuksemme.”

 
Markku Rantanen
Markku Rantanen

Markku Rantanen
Tuotepäällikkö 
Teollisuuden anturit

09 - 2515 8025

markku.rantanen@sick.fi

SICK Sensor Blog
SICK Sensor Blog